Lahden seudulla on järjestetty raveja jo kauppalan aikaan, mm. vuonna 1908 perustetun Lahden Hevosystäväin Seuran toimesta. Samana vuonna perustettiin myös ravirata kaupungin länsipuolelle Kärpäseen.
Harvoin tuleekin ajatelleeksi että rata on jo yli sata kymmenen vuotias. Se olikin aktiivikäytössä vuoteen 1981, aina siihen saakka kun Jokimaan ravikeskus otettiin käyttöön. Radasta on nähtävillä edelleen kavioura. Muut rakennukset on purettu kuten vuoden 1974 Kuninkuusraveihin valmistunut pääkatsomorakennus.
Ravirata koko komeudessaan kenties 1970-luvun lopulla suurmäestä kuvattuna. Lahden kaupunkiympäristön arkisto
Radalla järjestettiin Kuninkuusraveja yhteensä kymmenen kertaa, seitsemät ensimmäiset vuosina 1924–1930. Kiertävän systeemin vuoksi Kuninkuusravit pidettiin Lahdessa vuosina 1946, 1958 ja 1974. Vuonna 1975 järjestettiin ensimmäinen Suur-Hollola-ajo -suurkilpailu. Rata-aluetta kutsuttiin Lahden Montuksi.
Kuninkuusraveista on Yle Elävässä Arkistossa on tallenne (kesto 37 min) vuodelta 1974 sekä mykkäkooste (2 min) vuodelta 1958, jossa vilahtaa myös presidentti Kekkonen.
Nykyisin alueella on mm. BMX-pyöräilyrata ja kesällä 2024 siellä järjestettiin Rooster Summer Fest -musiikkifestivaali. Alueella säilytetään myös lunta hiihtoa varten.
Eri yhteisöjen ehdotuksesta viime vuosina alueelle on suunniteltu laajempaa käyttöä ja kaupunki on laatimassa alueella asemakaavaa. Kaavarungon suunnitelmista järjestettiin asukastilaisuus viime vuoden syyskuussa. Hankkeesta on OmaLahti-sivulla tarkempia tietoja.
Vanha ravirata n. 1970-luvulla. Lahden kaupunkiympäristön arkisto
Vanha ravirata n. 1970-luvulla. Lahden kaupunkiympäristön arkisto
Lahden kaupungin karttapalvelussa voi vertailla raviradan muutoksia vuodesta 1946 lähtien, esimerkkinä vuoden 1960 ilmakuva. Kavioura näkyy selvästi vielä vuosia radan sulkemisen jälkeen. Vasta vuoden 2011 kuvassa näkyy, että osa radasta on alkanut pusikoitumaan, erityisesti länsipäässä. Mainittakoon vielä, että vuoden 2016 ilmakuvassa (ja siitä eteenpäin) näkyy sahanpurukasa, jonka alla säilytään lunta tulevia hiihtokausia ajatellen.
Visuaalisten taiteiden museossa Malvassa on jälleen esillä kiinnostavia näyttelyitä. Marras- ja joulukuussa oli avautunut uudet näyttelyt, jotka kävin katsomassa joulun välipäivinä.
Niiden lisäksi kävin tietysti viidennen kerroksen pysyväisnäyttelyssä Juuret – Aarteita kokoelmista, jonka olen nähnyt joka kerta Malvassa vierailessani, mutta aina se tarjoaa jotain uutta tai ainakin mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka on jäänyt aiemmin huomaamatta. Juuret esittelee taidemuseon kokoelmia kuten julisteita, taideteoksia ja huonekaluja.
Alla pienet esittelyt parhaillaan käynnissä olevista näyttelyistä, Maiseman tasot -näyttelystä kirjoitan enemmän jutun lopussa.
Pauliina Mäkelän Pneuma muodostaa elollisesta ja elottomasta luonnosta ammentavan, kiehtovan maailman. Näyttely on nähtävillä Malvan 3. kerroksessa 11.5.2025 asti.
LähiTapiola Vellamo -sali on Kaarlo Stauffer: Fantasmagoria. Se esittelee teoksia, jotka ammentavat perhevalokuvista ja käsittelevät ajan kulumista, vanhenemista sekä muistamisen ja mielikuvituksen. Näyttely kestää 6.4.2025 asti.
Päijännegalleriassa näyttely Maistiaisia Malvan taidekokoelmasta esittelee 6.4.2025 asti otannan Malvan taidekokoelmaan viime vuosina hankituista teoksista. Esillä on useiden paikallisten taiteilijoiden teoksia videotaiteesta maalauksiin ja veistoksiin. Malvahan on Päijät-Hämeen alueen vastuumuseo, ja sen tehtävänä kerätä ja säilyttää kuvataidetta, jolla on jonkinlainen yhteys Päijät-Hämeeseen.
(lähde Malvan verkkosivut)
Maiseman eri tasot
Ennakkoon suurin kiinnostukseni kohdistui orimattilalaisen Ilkka Halson Maiseman tasot -näyttelyyn. Näyttelyinfossa kerrotaan, että Halso tarkastelee maisemaa kerroksittain purkaen sen osiin ja kokoamalla uudelleen pistemäisten otosten avulla. Halson tekniikasta seuraavaa: ”Maiseman tasot -näyttely yhdistää valokuvia ja videokuvaa. Näyttelyn taustalla on taiteellinen projekti, jossa Halso valaisi pimeää maisemaa valaisimella ja otti maisemasta kuvia. Hän rakensi valaisimen itse. Siinä on drone-lennokki ja kameran salamavalon alusta. Halso kauko-ohjasi dronea, ja valaisin lensi ilmassa. Sen valo oli kuin pensseli, joka maalaa maisemaa ja näyttää sen yksityiskohdat.”
Teosten kautta Halso pohdiskelee mitä ongelmia voi liittyä maiseman katsomiseen: ”Maisema näyttää erilaiselta sen mukaan, miten sitä katsotaan. Maisemaa voidaan katsoa esimerkiksi luonnon tai kulttuurin näkökulmasta.” Jo valokuva sinänsä, puhumattakaan kuvan rajaamisesta, on vaikuttamisen keino, joka on tietoinen valinta ja/tai alitajuinen päätös.
Valokuva näyttää sen mikä on totta, mutta yhtälailla se on sidottuna asiayhteyteen. Kuva kertoo ”enemmän kuin tuhat sanaa”, mutta kuvasta voi tehdä erilaisia tulkintoja, miksi on kuvattu ja mitä kuvasta on jätetty pois. Samanlaista jännitystä haetaan elokuvissa, jossa taitavan ohjaajan käsissä jännite ja jännitys syntyy siitä, mitä katsoja ei näe.
Halson kuvat näyttävät toisinaan dioraamoilta, hieman keinotekoisilta – jossa niiden kiinnostavuus piileekin – ja ehkäpä uneliaan hämyisiltä. Dioraaman voisi ymmärtää 3D-mallinnetuksi valokuvaksi, ja todellisuutta kuvaavat dioraamat ovat usein sitä. Dioraama rajataan kuin valokuva: kuvaaja tai tekijä jättää kohteen ulkopuolelle jotain, josta katsoja muodostaa jatkumon todellisuuteen. Halson kuvissa on jotain lynchimaista toden ja epätoden, havaittavien ja ei-havaittavien hiukkasten vuorovaikutusta.
Eräs Halson Maiseman tasot -valokuvista. (kuva Sauli Hirvonen)
Halson videoteosten kesto on useita minuutteja – mikä tuntuu olevan ikuisuus nykyihmiselle – mutta ne vangitsevat katsojan seuraamaan herkeämättä pimeyden ja valon leikkiä.
Halson valitsemat kuvauskohteet ovat jo sinällään suomalaiskansallista kuvastoa parhaimmillaan. On kallioita, vesistöjä, peltoja ja mäntymetsää; kuviin on helppo samaistua.
Vaikuttava näyttely, ja vahva suositus!
Maiseman tasot on Panimogalleriat-tilassa Malvan 1. kerroksessa 6.4.2025 asti.
Mustankallion tunnelissa tehdään parhaillaan vesihuoltoon liittyvää saneerausta ja tunneli on autoliikenteeltä suljettu kahden kuukauden ajan. Tunneli on valmistunut vuonna 1965.
Kävelin viimeksi tänään (19.9.) tunnelin läpi, ja samalla mieleeni muistui juuri aiemmin samana päivänä Lahden kaupunkiympäristön sosiaalisessa mediassa julkaistu pyyntö kaupunkilaisille kertoa heidän omista toiveistaan tunnelin suhteen ennen sen korjaamista. Minähän kerroin toiveista, ja tässä julkaisen ne hieman laajennettuna.
Tunnelin eteläpää. (Kuva Sauli Hirvonen)
Tunnelin molempiin suuaukkoihin muraalit
Tästä olen kirjoittanut joskus aikaisemminkin, mutta kerron sen tässäkin yhteydessä: molempiin päihin sopisi muraalit peittämään tässä yhteydessä ankean betonin. Ehkä jotain hillyttyä, ettei autoilijoiden huomio ei kiinnity liikaa niihin. Pelkkä maalikin olisi piristys ja samalla se peittäisi luvattomat graffitit ja muut töhryt.
Parempi valaistus
Valotekniikka on kehittynyt. En tiedä minkälaisia määräyksiä tieliikennelaissa on koskien tunneleiden valaistusta, ehkä on otettava huomioon tunnelin turvallisuus mm. luumeenien suhteen, mutta led-nauhalla saisi koko matkalla tasaista valoa (kattoon ja seinään asennettuna). Bonuksena katuun voisi(?) asentaa led-nauhat jakamaan ajorataa kevyen liikenteen väylästä, sillä lumi ei tunnelissa liene ongelma.
Pyöräkaistat
Tällä hetkellä pyöräilijät ohjeistetaan ajamaan ajoradalla. Jalankulkijoille on omat kulkuväylät molemmin puolin. Tunnustan että pyörällä ajaessani en koskaan aja ajoradalla: alaspäin mentäessä vauhdit (autojen ja pyörien) nousevat, ja vierellä on korkea reunakivi. Kaista on sen verran kapea, että auto tuskin pääsee pyörää ohittamaan turvallisesti, niin ettei ajaisi sulkuviivan päälle.
Niinpä pyöräilijät olisi rakennettavat omat yksisuuntaiset kaistat. Etelästä pohjoiseen kuljettaisiin ylämäkeen tunnelin oikeaa puolta. Näin huomioitaisiin tunnelin eteläpäässä olevan Mustankallion väestönsuojan liikuntatilojen runsas käyttäjien määrä; pyörien nopeudet pysyisivät ylämäkeen mentäessä matalina. Ja ehkä parempi valaistus toimisi tässäkin kohtaa?
Kaupungin saama palaute (päiv. 6.11.)
Lahden kaupungin verkkosivuilla julkaistiin 6.11. kaupunkilaisilta saatua palautetta. Artikkelin perusteella ainakin valaistuksen parantaminen ja melun vähentäminen mainittiin vastauksissa usein. Tähän on helppo yhtyä. Lisäksi pyöräilyn turvallisuutta halutaan parantaa. Myös tunnelin sulkemista autoilta ehdotettiin, mikä ei mielestäni ole hyvä ratkaisu, se siirtäisi tunnelin liikennettä muille kaduille.
Artikkeli on julkaistu Lahen Lehessä alunperin 19.9., päivitetty 7.11.
Vuoden lopulla julkaisen valokuvakirjan LiikennemerkkejäLahdessa – ja muita havaintoja teiden varsilta. Kirja sisältää 164 valokuvaa Lahden seudulta vuosilta 2005-2023. Asiaa on hieman myös liikennemerkkien historiasta sekä Lahden pääväylien ja valtateiden rakentamisesta. Kirjan kuvat on jaettu viiteen eri teemaan, joista laajin keskittyy vanhoihin liikennemerkkeihin. Tieliikennelain muutos vuonna 2020 toi muutoksia myös liikennemerkkeihin; yhdessä teemassa esitelläänkin uusien merkkien käyttöä. Kolmannessa teemassa esitellään erikoistapauksia, mistä alla yksi esimerkki. Omat teemat on myös erilaisilla liikenteen ohjaukseen tarkoitetuilla valoilla sekä puomeilla, tiemerkinnöillä ja muilla teihin liittyvillä rakennelmilla.
Yllä on liikennemerkkikuvauksen viimeisin esimerkki Lahdesta, joka kuvastaa huolimatonta ja/tai luovaa merkin käyttöä. Kyösti Kallion kadun ja Paasikivenkadun risteyksessä kaivon kannesta varoitetaan Rautateiden tasoristeyksen ennakkomerkillä (A28.1). Rautatietä ei ole lähimainkaan. Tosin mainittakoon, että kuvan risteyksestä käännyttäessä oikealle pääsee Paasikivenkatua pitkin Salpausselänkadulle, jossa oli satamaradan tasoristeys vielä reilut kymmenen vuotta sitten. Yllä olevan kuvan mukaisia samanlaisia tieliikennelain vastaisia esimerkkejä löytyy myös kirjasta.
Liikennemerkkikirja on osana Lahti-valokuvakirjojen sarjaa, ja on sarjan kolmas osa. Edelliset olivat Lahti-tatuoinnit sekä kaupunkikulttuurikirja Tunnelmia Lahdesta. Tekeillä on vielä sarjan neljäs osa Rautateiden Lahti.
Julkaisijana toimii tuttu Pekka Productions. Kirjaa on tilattavissa sivuston verkkokaupasta.
Lahtiwood-sivuston Teos-kohta on vihdoin saanut täydennystä, kun osioon on lisätty kaksi, aiemmin julkaistua suunnitelmaaSalpausselän sillat sekä Rautatien katu. Molemmat on aiemmin julkaistu tällä sivustolla. Salpausselän sillat -suunnitelmasta on tehty kaksikin artikkelia, joista ensimmäinen julkaistiin täällä vuonna 2009 ja jälkimmäinen vuonna 2015. Nuo kaksi artikkelia on nyt julkaistu yhtenä suunnitelmana täydennettynä Mannerheiminkadun vihersillalla.
Rautatien katu on julkaistu vuonna 2017 ja se osallistui Taideakseli-kilpailuun, ja nyt suunnitelmaa on päivitetty.
Nyt julkaistujen suunnitelmien lisäksi työn alla on sekä kokonaan uusia että päivitettyjä suunnitelmia, toki ennen julkaisemattomia. Osa näistä suunnitelmat havittelevat maamerkki-titteliä. Osa suunnitelmat tullaan julkaisemaan Lahtiwoodin sivulla kuluvan syksyn aikana.
Helsingin Sanomat uutisoi 17.5.2023 Katajanokalle sijoitettavista junanvaunuista. Katajanokan satamaan oli rautatieliikennettä vuoteen 1980 saakka. Raiteet näkyvät vanhatkartat.fi-sivuston vuoden 1979 kartassa, ja kuvia on nähtävillä mm. vaunut.org-sivustolla (hakusanalla Katajanokka). Nyt alueen rautatiehistoriaa halutaan tuoda esille asettamalla kiskojen päälle kolme vanhaa avovaunua terassikäyttöön.
Samantyyppistä olen ehdottanut Lahden satamaan jo aiemmin. Ehdotus on luettavissa tulipyörä.fi-sivustoltani. Totean siinä, että Lahdelle tärkeää teollisuus- ja rautatiehistoriaa voitaisiin tuoda esille sijoittamalla museotavaravaunu satamaan. Vaunu voisi olla esimerkiksi vanha (G-tunnuksellinen) umpitavaravaunu. Vaunu ei olisi pelkästään staattinen muistomerkki vaan sitä voitaisiin käyttää vaikkapa esiintymislavana sataman tapahtumissa tai muuna tilana.
Vaunu olisi konkreettinen muistutus Lahden kehitykseen vaikuttaneista seikoista kuten rannan teollisuudesta, itse satamasta ja sinne johtaneesta rautatiestä. Lisäksi puinen junanvaunu sopisi hyvin koko satama-alueen puuteollisuushistoriaan ja tavaravaunu tukisi myös ranta-alueen teollisuusrakennusten historiaa sekä niiden uudelleenkäyttöä.
Vesijärveen satamaan sopisi vaikkapa tämäntyylinen Gb-umpitavaravaunu. Kuvan vaunun omistaa Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry.
Lahden sataman suojeltu rautatie purettiin vuonna 1994 Jalkarannantieltä saakka. Vuoden 1992 kartassa se vielä näkyy pistoraiteineen.
Komeita punatiilirakennuksia puusepäntehdasta, tulitikkutehdasta ja margariinitehdasta sekä lasitehtaan savupiippua lukuunottamatta kaikki muu on hävinnyt. Niemenkadun entinen paloasema on muistutuksena teollisuusajoista. Syksyllä 2022 ilmeni, että lasitehtaan savupiipun olemassaolo on uhattunu. Totesin Hollolan Lahti -lehden 1/2023 pääkirjoituksessa:
”Kuten viime pääkirjoituksessa kirjoitin, Lahden sataman viimeisiä teollisuusajan merkkejä ovat punatiilinen puusepäntehdas sekä lasitehtaan vanha piippu, joka on rakennettu vuonna 1954. Kaikki muu Ankkurinkadun/Satamakadun ja järven väliltä on purettu, asemarakennusta ja makasiinia lukuunottamatta. Lasitehtaan piipun kunto vaatii sen purkamista tai korjaamista. Rakennusvalvonta ei antanut omistajalle aiemmin lupaa piipun purkamiseen. Ankkurin piippu on tärkeä symboliarvo koko Lahdelle: Onhan koko savupiipputeollisuudella ollut suuri merkitys Lahden kehitykselle, ja sitä kautta se on myös lahtelaisen identiteetin peruspalikoita. Savupiiput olivat myös Werner von Hausenin kaupungin vaakunaehdotuksen aiheena vuonna 1910.”
Lasitehtaan piippu Ankkurissa.
Artikkeli on julkaistu alunperin Lahen Lehessä 18.5.2023
Kevään ja kesän aikana olen seurannut ohiajaessani työmatkani varrella sijainutta työmaata Ajokadun ja Launeen Citymarketin välisellä alueella. Paikalla on pyörinyt monenlaista maansiirtokonetta. Hiljattain koneet olivat hävinneet.
Eräs kaunis sunnuntaipäivä päätin käydä katselemassa tarkemmin työn tuloksia. Ja oikein hyvältähän se näytti. Uomaa oli avattu ja reunoille aseteltu kiviä ja istutuksia. Tällainen vesialueiden korostaminen piristää mukavasti, erityisesti ankean arkkitehtuurin ja asfalttikenttin puristuksissa. Kunhan kasvillisuus pääsee kukoistamaan, luulen että alueesta tulee entistäkin viihtyisämpi.
Lahden Paikat -kirjassa (Marjukka Laapotti, 1994) kerrotaan että Paskurinoja saa alkunsa Lotilasta laskien Porvoonjokeen. Rinnakkaisnimiä ovat mm. Lotisevanoja ja Ruopanoja. Perimätiedon mukaan oja on aina ollut sameaa ja likaista ”kautta aikain”, mistä nimikin.
Pohjoiselta Liipolankadulta kuvattuna.
Paskurinoja sukeltaa putkeen, mistä se tulee esille vasta Uudenmaankadun kohdin tontin toisella puolella.
Kaupunkiympäristössä tällaisia projekteja soisi enemmänkin toteutettavan.
Osuuskauppa Hämeenmaan kaavailema Lahden Aleksanterinkadun ylittävä kävelysilta on herättänyt paljon keskustelua. Viime vuonna sillasta järjestettiin suunnittelukilpailu, josta itsekin kirjoitin täällä. Lopulta neljästä vaihtoehdosta valittiin ehdotus nimeltään Seitti. Siltaa on kannatettu, mutta myös vastustettu, syinä jälkimmäiseen ovat kaupunkikuvalliset seikat sekä myös se, että silta olisi vain yrityksen omistaman hotellin vieraiden käytössä. Etelä-Suomen Sanomat järjesti lukijoilleen äänestyksen sillasta; sitä kannatti 2500 äänestäneestä yli 1600.
Hämeenmaan silta ei suinkaan ole ensimmäinen Aleksanterinkadun ylittävä silta. Vuonna 1896 aloitettiin Loviisa-Vesijärven rakentaminen, mikä antoi mm. Vesijärvenkadun kaarevan muotonsa sekä Aleksanterinkadulle (ja Kirkkokadulle) sillat. Rautatien rakensi yksityinen osakeyhtiö, joten sikäli nyt suunnitteilla olevan kävelysillan tilanne ei sinänsä ole poikkeuksellinen verrattuna 1900-luvun vaihteeseen. Toki sinänsä se ei ole peruste tai puolustus nykyisen sillan rakentamiselle vaikka suunnittelussa on haettu vaikutteita vuonna 1960 puretusta rautatiesillasta.
Vaikka Aleksanterinkatu on ollut aiemmin osana Ylistä Viipurintietä, sittemmin toiminut koko kauppalan ja kaupungin lävistävänä pääväylänä, on sen rooli muuttunut vuosikymmenten saatossa ”pelkäksi” kaupungin pääkaduksi.
Yleisesti tällaisissa tapauksissa on hyvä, että asiasta käydään julkista keskustelua, ja kuullaan argumentteja niin puolesta kuin vastaankin. On myös hyvä pohtia kuinka paljon ja minkälaisia vaikutuksia kaupunkikuvaan ja julkiseen tilaan on yksityisten yritysten hankkeilla, oli kyse sitten mm. yksittäisistä rakennuksista ja rakennelmista tai kokonaisista asuinalueista.
Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto, Lahti-Seura ry:n kokoelma.
Sisältö: Aleksanterin-Vesijärvenkadun risteys n. k. Möysä silta ja Loviisan rata 1950-luku.
Aleksanterinkadun rautatiesilta ei ollut ainoa silloisen valtaväylän kanssa risteävä silta Lahdessa. Heinolan rautatie valmistui 1932 ja samalla Joutjärvelle valmistui valtatien (tie muutettiin valtatie 12:ksi vuonna 1938) ylittävä rautatiesilta. Tässä kuvassa (vaunut.org) on ratatyöt käynnissä juuri sillan kohdin. Onko silta rakennettu vasta suurimpien maansiirtotöiden valmistuttua?
Joka tapauksessa lähes 50 vuoden ajan tuon kapean ja matalan sillan kautta kulki lähes kaikki alueen itä-länsisuuntainen liikenne. Monet muistelevat tätä paikkaa kapeuden vuoksi hyvinkin haasteelliseksi, ja ilmeisesti kolhuiltakaan ei säästytty.
Heinolan rautatien silta ylittää entisen maantien.Nykyisin tämä osuus Sotkankatua on vain kevyen liikenteen käytössä. Asfaltissa näkyy vanhan tien linja.
Kävelen lähes viikottain matkakeskuksen kautta radan vartta pitkin, joten alueen muutoksia ei ole voinut olla huomaamatta. Toki seuraan, jos en suorastaan aktiivisesti, niin ainakin säännöllisesti radanvarren suunnittelua. Olen kirjoittanut aiheesta sekä sivunnut aihetta useita kertoja Lahen Lehessä (mm. Radanvarren ideakilpailu 14.12.2012, Radanvarsi ja Salpausselkä 20.9.2015 ja Vau!(?) (18.10.2015), sillä aihe on kiinnostava. Radanvarsi on kaupunkikuvallisestikin tärkeä ja herkkä, ja aihetta on hyvä käsitellä niin lahtelaisten kuin ohikulkijoiden näkökulmastakin.
Asemanseutua vuonna 2009, ennen matkakeskuksen rakentamista. Postitalo valmistui v 1960 ja se purettiin vuonna 2018.
Kirjoitin radanvarren rakentamisen haasteista Radanvarren ideakilpailu -artikkelissa, erityisesti siitä miten kaupungin omaleimaisuus otetaan huomioon rakentamisessa. Tässä kirjoituksessa tiivistän artikkelissa esittämäni ydinajatuksen.
Tärkeä kysymys suunnittelussa onkin se, näyttäytyykö Lahden radanvarsi nk. konseptirakentamisen mallioppilaana? Toisin sanoen, huomioidaanko kaupungin erityispiirteet vai jäävätkö Salpausselkä ja tyylikäs teollisuusarkkitehtuuri massiivisen rakentamisen varjoon (kirjaimellisesti)?
Radan varteen on jo noussut (robotti)parkkitalo ja kaksikerroksinen pysäköintitaso, joiden esteettisyys ei häikäise. Aivan kuin kaupunkia haluttaisiin piilotella laajojen seinäpinta-alojen avulla tuhansilta Lahden läpi matkustavilta ihmisiltä. Rautatiealueita pidetään rumina (se on makuasia), joten lähestymistapa on ymmärrettävää, se vain usein toteutetaan hieman nurinkurisesti.
Jaksonkadulle nousee uusia kerrostaloja.Parhaillaan entisen tullikamaran paikalle Jaksonkadulle on nousemassa uusia kerrostaloja.
Lahden Talot oy:n sivuilla kerrotaan että ”Jaksonkadun uudiskohde kehittää kaupunkikuvaa”:
Jaksonkadun rakennusten julkisivuissa käytettävä näyttävä ympäristötaide on kunnianosoitus radanvarren pitkälle historialle. Kortteli on nimetty ”Ratavarren Tarinaksi”. Tulevan uudiskohteen seinissä vanha puinen Lahden Rautatieasema-rakennus piirtyy luonnollisessa koossaan upeina graafisina kuvioina osaksi urbaanin Matkakeskuksen kaupunkikuvaa. Taideteoksen nimi on ”Ratavarren Aarre” ja sen on suunnitellut taitelija Tatu Tuominen ja taidekoordinaattorina on toiminut Upeart. Julkisivuissa käytetään sekä tiilipintaa että graafista betonia.
”Kehittää kaupunkikuvaa” voi kuulostaa liioittelulta, minkä tietenkin ymmärtää mainostekstiksi. On tietysti hienoa, että alueen historiaa halutaan tuoda esille tällä tavoin, ja toki tavoitteena on laadukasta rakentamista ja hyvää asumista. Meille muille kaupunkilaisille, jotka emme asu tai käy tulevissa asunnoissa, korostuu alueen erilaisten historiallisten kerrostumien vuoropuhelu, joka parhaimmillaan luo esteettisesti miellyttävän kaupunkikokemuksen. Kaupunkikuvaa rikastaa myös rakentamattomat rakennukset eli kärjistetysti se, mitä jätetään rakentamatta.
Radanvarren viherkaista yhdistäisi Asemantaustan ja Radiomäen. Se edellyttäisi myös tunnelin rakentamisen rautatien ali. Kuva Lahden kaupungin karttapalvelu (2019), grafiikka Sauli Hirvonen
Salpausselän korostaminen voitaisiin toteuttaa viherkäytävällä, joka kulkisi Mannerheimintien yli. Ikään kuin maa olisi vyörynyt alas ja tehnyt luiskan kulkua varten. Liikenne kulkisi ”luiskan läpi” tunnelissa.
Joka tapauksessa kun tavararatapiha jossain vaiheessa siirtyy ja raiteiden määrä vähenee, voitaisiin viherkaista kohdin tehdä alikulku Radansivukadulle. Näin saataisiin viheryhteys Radiomäeltä Launeen perhepuistoon.
